20 fecking 14

Viime vuosi oli jännä pelivuosi. Ja aika jännä vuosi muutenkin. Listailen tässä nyt highlighteja viime vuodelta, noin niinkuin pelillisesti ja vähän muutenkin.

Dragon Age -sarja
Dragon Age Originsia olin pelannut joskus aiemminkin, mutta marras-joulukuussa tuli hakattua yhteen putkeen DA: Origins ja DA 2 läpi. Aika deeppiä. Nyt tuli hankittua myös Inquisition, ja se rikkoo kyllä kaikki mahdolliset eeppisyysmittarit. Tekemistä on ihan järjettömästi, ja jonkun nurkan takaa aukeaa koko ajan uusia alueita tutkittavaksi. Pelitunteja on tällä hetkellä takana reilut 60, eikä peli taida olla vielä edes puolessa välissä.

Xbox One Rekka -kiertue
Heinäkuun lopulta marraskuun alkuun, Blockfestista Digiexpoon. Tuhansia kilometrejä, valvottuja öitä, verta, hikeä, huutonaurua, hysteriaa, uusia ystäviä ja yksi tähänastisen elämäni hienoimmista kokemuksista.

The Wolf Among Us
The Walking Dead jäi mulla ihan toissijaiseen asemaan sillä hetkellä, kun Bigby kavereineen muutti olohuoneeseen. Tällä hetkellä on menossa kolmas läpipeluukerta, ja olen edelleen mahdottoman onnellinen siitä, että heikohko kakkosjakso jäi lopulta ainoaksi miinuspuoleksi muuten niin mahtavassa pelissä. Eikä se kakkonen nyt niin huono ollut, kun se sai lihaa molemmille puolilleen ja sitoutui kontekstiin paremmin.

Wolfenstein: The New Order
Jos joku männävuoden peleistä erityisesti lämmitti sydäntä, niin tämä. B. J.  Blazkowicz on palannut komeasti, mukaan dual wieldaus, vaihtoehtoinen historiaskenaario - ja ilmeisesti myös sydän. Tämä nousee itsellä hyvin korkealle - ei pelkästään viime vuoden - vaan ylipäänsä parhaiden pelien listalla.

PS4
No olihan sekin pakko hankkia. Duh. Nyt pitäisi vaan repiä jostain valuuttaa pelien hommaamiseen. Ja saada perusteltua itselleen, että miksi joku peli kannattaa on pakko hankkia sekä Boxille, Plegelle että PC:lle.

Autopelit
Ensin Forza Motorsport 5, sitten Forza Horizon 2.. Viimeksi olen pelannut autopeliä silloin, kun Sega Rally Megadrivella oli kova sana. Pikkuisen oli autopelit muuttuneet siitä. Lopulta oli pakko myöntää, että olen taas totaalisen koukussa peliin. Tällä kertaa vaan silmiähivelevän nättiin, välimeren maisemissa kruisiltavaan Forza Horizon 2:een.

Sunset Overdrive
Tähän peliin rakastuin ihan totaalisesti. Luuserisankareita, punkkia, hulvattomia aseita, riehumista, räjähdyksiä, maailmaloppu ja avoin maailma. Ei kai sitä muuta tartte :]

Destiny
Mietin pitkään, laitanko Destinyn mukaan listaukseen vai en. Peli on nimittäin vähintäänkin ristiriitasessa asemassa. Ensin hullaannuin siihen ihan täysillä ja olin valmis julistamaan sen vuosisadan parhaaksi ja ties miksikä. Noin kuukauden jälkeen kuitenkin kyllästyin siihen ihan totaalisesti, ja viimeiseen pariin kuukauteen en ole pelannut sitä lainkaan. Yhteisestä alkutaipaleestamme on kuitenkin hienoja muistoja, joten Destiny lunastaa paikkansa listalla.

Just make me cry, won't ya eli Valiant Hearts: The Great War

Meni hetki, ennen kuin pystyin kirjoittamaan Valiant Heartsista itkemättä. Mikä on aika mielenkiintoista, sillä viimeksi olen itkenyt pelin takia noin 20 vuotta sitten, kun pikkuveljeni voitti minut Street Fighterissa. Tuolloin itkin siksi, että egoistinen pikku mieleni ei voinut käsittää sitä, että joku (varsinkaan pari vuotta nuorempi veljeni) olisi minua parempi. Missään. No, tästä on iän karttuessa päästy yli ja totuttu siihen ajatukseen, että jopa pikkuveli voi olla minua parempi -useassakin asiassa.

Valiant Hearts on yksinkertaisesti niin koskettava (jopa minun mustaa ja kyynistä sydäntäni koskettava) kertomus siitä, millaista tuhoa sota tekee - niin yksilöille, kansakunnille kuin ystävyys- ja rakkaussuhteille. Ja ketkä sodassa eniten kärsivät? Siviilit: kodeistaan temmatut nuoret miehet, isät, tyttäret, lapset, koirat - kaikki! Ihan sama, taisteleeko WWI:ssa Saksan, Ranskan vai Kanadan joukoissa - kivaa ei ole kellään.

Pelin keskiössä kulkevat saksalaissyntyinen Karl, tämän ranskalainen vaimo Marie, vaimon isä Emile, amerikkalainen Freddie, sekä sotasairaanhoitaja Anna. Näiden kohtalot risteilevät ympäri sotatantereita, ja niitä syvennetään kunkin rakkaimmilleen lähettämien kirjeiden kautta.

Peli tarjoaa myös todella hienoeleisen, mutta vaikuttavan katsauksen sodankäynnin todellisuuteen peliympäristöstä löytyvien keräilyesineiden kautta. Itseäni tämä lämmitti kovasti, erityisesti sikis, että pelin tekijät olivat totisesti taustatyönsä tehneet. Itselläni on siviilielämässä taustalla lähestulkoon valmiit historianopettajan opinnot, eikä moitteen sanaa löytynyt koko pelistä. Totuus on tarua karmupi, eivätkä kaikki sotilaat suinkaan kuolleet taistelujen tiimellyksessä - yhtä lailla henkiä veivät taudit, kylmyys, muta ja karut olosuhteet.

Peli ei kuitenkaan mässäile kärsimyksellä, päinvastoin. Sen voimakkain eteenpäin vievä voima on toivo siitä, että ehkä vielä joskus näkee rakkaansa ja halu selviytyä. Eteenpäin mennään ja tiukoistakin paikoista selvitään ystävien avulla.

Valiant Hearts ei moralisoi eikä anna korneja elämänohjeita. Oikeasti, koko pelistä ei löydy edes yhden pikselin verran juustoa. Sota on kamalaa ja aiheuttaa hulluutta ja kärsimystä. Yksilöt ikävöivät rakkaitaan, yrittävät selviytyä päivästä toiseen ja venyvät käsittämättömiin suorituksiin näiden vuoksi. Siinä se.

Mitään näin hienoa mihinkään sotaan liittyvää kulttuuri-/viihdetuotettta en muista koskaan kokeneeni. Täytyy muuten vähän off-topicina vielä mainita briljantti Unsere Mütter, Unsere Väter, jonka katsoin yhdeltä istumalta. Siinä nuorten, toiseen maailmansotaan temmattujen berliiniläisnuorten kohtaloita. Jostain syystä muistutti kovasti Valiant Heartsista ajoittain.

Peaky Blinders eli Brumin pahat pojat

Sain vinkin sarjasta nimeltä Peaky Blinders.
Sen tapahtumapaikka on melkein toinen kotikaupunkini Birmingham.
Siinä on gangstereita.
Se sijoittuu 1920-luvulle.
Siinä on gangstereiden lisäksi huumeita, viinaa, seksiä, juonittelua ja väkivaltaa.
Jep, I'm in.

Peaky Blinders kertoo siis Birminghamissa ensimmäisen maailmansodan jälkeen vaikuttaneesta, oikeastikin olemassa olleesta rikollisjärjestöstä, Peaky Blindersista. Nimensä jengi on sarjan mukaan saanut päähineisiinsä piilottamistaan partakoneenteristä, joilla saattoi kätevästi viiltää vastustajalta vaikka silmät. Historioitsijoiden mukaan partakoneenterälegenda on kuitenkin, no, silkkaa legendaa, ja jengin nimi viittaa lähinnä aikakauden hattujen lippoihin. Historiallisten lähteisen mukaan Shelbyjen jengi on myös ollut huomattavasti vähemmän vaarallinen, kuin sarjassa annetaan ymmärtää - rikkomusten ollessa lähinnä tappelujen aloittamisia, mukilointeja ja pikkuryöstöjä. Mutta kuka nyt todellisuudesta välittää, kun on mahdollista uppoutua fiktioon :D

Sarjassa Birmingham on ruma ja likainen teollisuuskaupunki, jossa korruptio rehottaa, eikä kukaan ole koskaan turvassa. Vaikkakin sarjaa on ilmeisesti aika paljon kuvattu Birminghamin lisäksi Leedsissa, Bradfordissa ja Liverpoolissa, on Birminghamin rähjäinen, teollisuuden ja kanaalien leimaama sielu saatu hienosti vangittua filmille.

Peaky Blindersin ytimessä on Shelbyn perhe: sisarukset Tommy, Arthur, Johnny, Finn ja Ada sekä näiden täti Polly. Shelbyt hoitelevat vedonlyönti- ja salakuljetusbisneksiään vähän lain molemmin puolin ja pitelevät taskuissaan niin kaupungin konstaapeleja kuin ravintolaelämääkin. Tämä ei sovi kaupunkiin Irlannista saapuneelle tarkastaja Campbellille lainkaan. Veljeksistä keskimmäinen, Tommy, periaatteessa johtaa Shelbyjen perheyritykssen toimintaa Polly-tädin kuitenkin kyseenalaistaessa tämän valta-asemaa ja päätöksiä jatkuvasti. Adan suhde tunnettuun kommunistiin ei taas sovi muun perheen kuvioihin. Entä millaisin vaikuttimin on liikkeellä Shelbyjen pubiin töihin pestautunut irlantilainen Grace? Nuori ja hölmö Johnny rakastuu kaupungin huoraan. Leen mustalaisperhekin on tiiviisti mukana kuvioissa. Kapuloita Shelbyjen rattaisiin heittelee Campbellin ohella kilpaileva rikollispomo Billy Kimber. Taustalla vaikuttaa myös itse Winston Churchill. Kuka lopulta pelaakaan, ja kenen pussiin?

On mukava kerrankin katsoa brittisarjaa, jonka tapahtumapaikkana on joku muu kuin Lontoo. No Cold Feet taisi sijoittua Manchesteriin. Mutta tarkemmin ajatellen, en nyt muista koskaan nähneeni ainuttakaan Birminghamiin keskittynyttä TV-sarjaa. Ja jotain Holiday Showdownin tai You Are What You Eatin jaksoja ei lasketa :D

Ihan pakko on myös nostaa esiin Peaky Blindersin musiikki. Jo sarjan tunnusbiisi, Nick Caven Red Right Hand, aiheuttaa kylmiä väreitä, eikä musiikillinen ilotulitus suinkaan lopu siihen. Jokaisessa jaksossa päästään nauttimaan oikeasti hienosta musiikista, kuultiinpa sitä sitten tappelu- tai vähän romanttisemman kohtauksen taustalla. Mukaan on päässyt Nick Caven lisäksi muun muassa Arctic Monkeys, PJ Harvey, The Raconteurs, Tom Waits ja White Stripes.

Ainiin, tokalla kaudella pidot vaan paranee, Shelbyt lähtevät valloittamaan Lontoota, ja mukaan kuvioihin tulee Camden Townin kunkku Alfie Solomons, jota esittää Tom Hardy!

Kassakaappipää ja kaverit eli Evil Within

Arvostelin Evil Withinin Livegamersille.


"Enemmän kuin varsinaista kauhua, pelistä löytyy gorea. Verta ja suolenpätkiä siis riittää, jos niistä sattuu tykkäämään. Itse satun. Mukana riehuu myös mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla silvottuja, lävistettyjä ja kokoon kursittuja jamppoja. Koskaan ei voi tietää, millainen hirvitys tai lokaatio seuraavan kulman takana odottaa. Toisinaan tapahtumapaikkakin vaihtuu lennosta kirkkaan valon ja tuskanhuutojen siivittämänä. Yllätyksellisyys onkin yksi pelin vahvimmista elementeistä, mikä pitää pelaajan jatkuvasti vähän varpaillaan. Evil Within onnistuu hienosti myös tunnelman luomisessa, joskaan tunnelma ei ole niin kauhua, kuin mitä ainakin itse odotin, vaan enemmänkin piinaavaa epämukavuutta."


Koko arvion voi käydä lukaisemassa täällä.

Hei Steam, ota mun kaikki rahat!

Mut pitäisi lukita johonkin mökkiin keskelle metsää, piikkilanka-aitojen ja miinakenttien taakse ilman minkäänlaisia tietoliikenneyhteyksiä joka kerta, kun Steamissa (tai Xbox Storessa tai PS Storessa) on ale.

Ilmeisesti en alitajuisesti tykkää siitä, että mun tilillä on rahaa, joten syydän sitä sitten täysin päättömästi esimerkiksi pelien alennusmyynteihin. Black Friday - Cyber Monday -alet veivät mua jälleen kerran ihan talutushihnassa.

Tähän mennessä on tullut ostettua Steamista:

Papers, Please
Transistor (joka mulla on jo Macilla, mutta käytetään nyt rahaa vielä PC-versioonkin)
This War of Mine
Deadlight (löytyy boksilta, mutta #kunhalvallasain)
Randals's Monday
Nether
Neverending Nightmares
Among The Sleep
Always Sometimes Monsters

Boksille hommasin Valiant Hearts: The Great Warin. Kirjoitan kyseisestäkin pelistä ehkä joskus jotain, jos saavutan vielä sellaisen tilan, etten ala itkeä kun ajattelen sitä. Ainiin, ja hankinhan mä vielä Plegelle The Last of Us: Remasteredin.

Ja hei, vielähän tässä ehtii pelin jos toisenkin hankkia..

E: ostin sitten vielä Plague Inc: Evolvedin early accessin, Killing Floorin, Divinity: Original Sinin, 7 Days To Dien ja Euro Truck Simulator 2:n (en todellakaan tiedä miksi piti ostaa joku rekkasimulaattori!). Mut hei, nice one, Tuuli. Money well spent.