Olen jo monen monta kertaa aikonut hankkia tämän, mutta (kuten usein käy) harhautunut alkuperäisestä suunnitelmasta ja päätynyt ostamaan jonkun muun pelin (tai kaljaa). Siksi olinkin kovin ilahtunut huomatessani, että se sattui olemaan Games With Gold -kamppiksen kesäkuun loppupuoliskon ilmaispelinä. Sillä, kuten jo todettu, minä pidän kaikesta halvasta ja ilmaisesta.
Halusin kovasti tykätä Charlie Murderista jo ennen kuin olin sitä koskaan pelannutkaan, ja samalla pelkäsin, että en tykkääkään. Mielessäni pyöri kaikenlaisia epämääräisiä visioita siitä, miten kehno peli saattaisi olla, ja ehkä tästäkin syystä olen lykännyt pelin hankkimista.
Pelin alussa Charlie Murder, samannimisen punk-bändin nokkamies, on joutunut helvettin, josta pitää tastella pääsy takaisin elävien joukkoon. Maanpäällistä eloa vaikeuttavat kaikenlaiset ilkimiykset zombeista ninjojen kautta noitiin ja muihin paholaisen kätyreihin. Pääpahiksena toimii black metal -pumppu Gore Quaffer ja eritoten sen pääjehu Lord Mortimer. Mortimerin agendana on estää Charlie Murderin nimeä kantavan bändin pääsy elintärkeään Battle of the Bands -skabaan. Ja pelaajan tehtävänä on luonnollisesti taistella tiensä läpi esteiden ja vihollisten kohti bändikisaa. Periaatteessa hyvin yksinkertainen juoni saa syvyyttä takautuma-cutscenejen kautta – takautumien myötä nimittäin selviää, ettei pelin päähenkilö Charlie ole absoluuttisen hyvä, eikä pääantagonisti Mortimer puolestaan läpikotaisin paha. Kärjistäen voisi jopa todeta, että Charlie on hinnalla millä hyvänsä menestystä janoava kusipää ja Mortimer taas tallotuksi tulemiseen kyllästynyt, katkeroitunut raasu.
Charlie sisältää, veren ja irronneiden ruumiiinosien, kaljan ja punkin ohella, kaikkea muutakin sydäntäni lämmittävää: mäiskettä, zombeja, ninjoja, moottorisahoja, hautausmaita, tatskaliikkeitä ja kamerakännykän. Graafinen ilme on ihanan scene, aina värejä, fontteja ja hahmojen vaatteita myöten. Niitä vaatteita ja muita tykötarpeita, kuten kettinkejä, hattuja, hanskoja ja muuta ryönää, löytyy vähän sieltä sun täältä. Keräilemiään lumppuja voi myös myydä, ja ansaituilla rahoilla ostaa uusia. Vaatteilla on myös ihan oikeasti merkitystä, koska kunnon sotisovan tapaan ne tarjoavat erilaisia suojia ja buusteja. Harmi kyllä, omaa silmää eniten miellyttäneet ryysyt eivät koskaan olleet niitä parhaita vaihtoehtoja, mutta no can do. Ennemmin sitä kuolee hyvännäköisissä kuteissa kun elää tyhmännäköisissä.. Tai no.. :]
Charlie Murderista puhuttaessa on myös pakko tuoda esiin sen erittäin mainio ääniraita. Harvoin innostun näin kovasti pelin musiikeista (yleensä en edes muista niitä, poislukien Skyrim ja Falloutit), saati sitten että kuuntelisin niitä myös pelaamisen ulkopuolella.
Olen niin lumoutunut, etten oikein edes keksi mitään kunnollista kritisoitavaa. Charlie Murder ei ole järin helppo peli, mutta mikään ei ole ylitsepääsemättömän hankalaa. Peli rullaa eteenpäin mukavasti ja pelattavuus on kohdillaan. Kovin kummoista tutoriaalia ei ole tarjolla, mutta tekemällä oppii. Eikä Charlien haltuunotto tosiaan edellytä itsetarkoituksellisen monimutkaisten näppäinkombojen opettelua, eivätkä alkuun hankalahkoilta tuntuvat valikotkaan niin mahdottomia lopulta ole. Ohjeita löytyy niitä tarvitsevalle jo mainitun kamerakännykän viesteistä, ja samalla voi vielä käydä kurkkaamassa twitter-seuraajien määrän.
Moninpelipuolikin on onnistunut – pahiksia voi pistää pataan up to kolmen kaverin kanssa. Mikäs sen hauskempaa, kuin
Charlie Murder pyyhkii lattiaa esimerkiksi Scott Pilgrimillä - ja oikeastaan kaikilla muillakin beat 'em up -painotteisilla side-scrollaajilla. Tähän peliin olin vähän ihastunut jo ennen kuin sen kanssa koskaan tein tuttavuutta, ja rakastuin saman tien kun pääsin siihen käsiksi. Minä ja Charlie tulemme viettämään vielä paljon iltoja yhdessä kaljan ja turpiinvetelyn merkeissä.
