Olen viime aikoina miettinyt valvomisen ja pelaamisen suhdetta. Kuulun itse niihin, jotka piristyvät ja aktivoituvat illan edetessä ja vastaavasti lojuisivat mielellään sängyssä koko aamun. Yöt kuluisivat pelatessa kuin hujauksessa, mutta aamulla kellon soidessa ennen seitsemää v*tuttaa ihan valtavasti.
Hyvän pelin imaistessa mukaansa ajantaju hämärtyy täysin ja mahdollinen aikainen aamuherätyskin alkaa tuntua aivan toissijaiselta seikalta.
Monet muutkin tuntemani peli-intoilijat valvovat, jos eivät kokonaisia öitä, ainakin hyvin myöhään pelaten. Myöhään valvominen saattaa olla eräänlainen edellytys aktiiviselle peliharrastukselle. Useilla peli-intoilijoilla on perhettä, töitä, koulua, sosiaalista elämää(?) ja muita menoja, joiden parissa yleensä vietetään suurin osa päiväsajasta. Näin pelaaminen jää helposti ilta/yöpainoitteiseksi harrastukseksi, jota hoidetaan silloin, kun kukaan tai mikään muu ei ole vaatimassa välitöntä huomiota.
Toisaalta, myöhään valvominen ei tunnu olevan pelkästään peli- vaan ihan kaikenlaisten intoilijoiden vitsaus. Itse saatan ihan yhtä hyvin vaikkapa lukea Song of Ice and Firea, väkertää Spotifyn soittolistoja tai katsoa OZia aamuun asti. Oman osansa ongelmaan tuo myös se, että en oikeastaan ikinä tunne väsymystä, ja pystyn ihan helposti vetämään parikin all-nighteria putkeen. Terveellistähän tämä ei varmaan ole, mutta peli- ja muiden nöräharrastusten kannalta.. noh, vähintäänkin convenient. Aamuherääminen (lue: herääminen ennen kymmentä) taas on useimmiten tuskaa - huolimatta siitä, onko unta takana kolme vai yhdeksän tuntia.
Yritin muistella missä vaiheessa vinksahdus sisäisessä kellossani on tapahtunut, sillä lapsuudenkodissani kyllä oli ihan selkeät nukkumaanmenoajat ja normaali lapsiperheen päivärytmi. Kaikki tämä kuitenkin järkkyi silloin, kun opin lukemaan. Noudatin toki yhä kiltisti vanhempieni minulle asettamaa nukkumaanmenoaikaa, mutta iltasadun ja peittelyn jälkeen en suinkaan alkanut nukkua, vaan sen sijaan lukea taskulampun kanssa kirjaa peiton alla. Kirjat tempaisivat minut mukaani niin voimakkaasti, että mahdolliset väsymyksen tunteet kaikkosivat ja ympärillä oleva maailma menetti täysin merkityksensä. Mikään ei ollut niin tärkeää tai kiinnostavaa, kuin se, mitä kirjassa tapahtui seuraavaksi. Sama juttu on pelaamisen kanssa – nukkumaanmeno muuttuu vähemmän ja vähemmän merkitykselliseksi asiaksi sitä mukaa, kun achievementit välkkyvät ruudulla, tehtävät odottavat suorittamista ja luolat tutkimista, NPC:t pelastamista ja aseet muokkaamista.
Mikä on siis syy ja mikä seuraus? Ovatko päivärytmiltään vinksahtaneet ihmiset alttiimpia hankkimaan harrastuksia, jotka tuppaavat venyttämään nukkumaanmenoaikaa aamun puolelle? Vai pakottaako pelihimo iltaunisenkin henkilön sisäisen kellon yöelämisen suuntaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti