BORDERLANDS 2 OH YEAH!

Postailu on jäänyt vähän vähemmälle sen jälkeen kun eräänä iltapäivänä kävin Anttilassa ja huomasin Borderlands 2:n olevan myynnissä tarjoushintaan 49,90.

Borderlands 2 on monin tavoin kuin ykkönen, mutta joka suhteessa parempi, suurempi ja kreisimpi. Dont get me wrong, rakastin jo ykkösosaa, joten tämän pelin kanssa olen viettänyt suurimman osan valveillaoloajastani viimeisen 10 päivän ajan.

Itselleni Borderlandsin tärkeimmät elementit ovat aina olleet aseet ja räiskintä, loottaus ja hauskuus. Ja hauskaa Borderlands 2:n pelaaminen todella on. Kaikki pelimaailman hahmot ovat vähintään lievästi häiriintyneitä ja huumoria löytyy aina NPC-esittelyscreeneistä aseiden nimiin. Peliä on aika mahdotonta ottaa vakavasti, vaikka ihan tosissaan pelaakin. Edes vaikeiden pomojen kanssa tappelu ja kuoleminen viidettätoista kertaa ei aiheuta samanlaista raivoa ja turhautumista kuin muissa peleissä.

Roll out, minion!

Peli alkaa helpolla tutoriaalilla, jota vetää itseriittoinen pikku robotti nimeltä Claptrap. Tutoriaalissa etsitään Clappiksen kadonnuta silmää, opetellaan ammuskelemaan pahiksia ja loottaamaan. Loottaus, tai lähinnä parempien varusteiden pakonomainen metsästys on ammuskelun ohella pelin suola. Kaikki kaapit ja laatikot on avattava ennen eteenpäin siirtymistä - jos vaikka löytäisi sen täydellisen pyssyn.

Peliin ja sen maailmaan pääsee sisään todella helposti, eikä juonikaan ole päätä huimaavan monisyinen. Perustehtävänä on päihittää Hyperionin pomo, Pandoran diktaattori Handsome Jack. Twistejä ja sivujuonteita saadaan monien valinnaisten tehtävien avulla, ja usein hyvin yksinkertaiselta vaikuttava tehtävä osoittautuukin ihan joksikin muuksi. Borderlandsin maailmana on edelleen Pandora, josta on tehty hurjan paljon elävämpi ja kiinnostavampi paikka ykkösosaan verrattuna. Pandora on toki edelleen villiä syrjäseutua, joka vilisee kaiken maailman petoja ja hulluja, mutta lukuisat NPC:t huvittavine repliikkeineen ja luonteenpiirteineen tuovat peliin aivan uudenlaista eloa. Kovin korkeatasoista keskustelua tai edes kunnon vuorovaikutusta NPC-hahmojen kanssa on kuitenkaan turha odottaa. Ääninäyttely on toteutettu taidokkaasti ja uskottavasti. Erityskiitokset täytyy antaa kuitenkin aseiden suunnitelulle - pyssyt näyttävät ja kuulostavat IHAN V*TUN SIISTEILTÄ!

Keep your friends close..

Moninpelimuodon käyttäjille lupaillaan parempaa loottia ja haastavampia pahiksia, mutta itse olen toistaiseksi pitäytynyt lähinnä yksinpelissä. Kavereiden kanssa pelattuna moninpeli on toki ihan hauskaa, mutta matchmakingilla kootuissa tiimeissä lähinnä tapellaan maahan pudonneista aseista. Yksinpeliä olen pelannut Zer0lla, joka on tyyppiä assassin, ja jonka erityistaito on heijastaa itsestään muutaman sekunnin ajan elävä hologrammi, vihollisia hämäämään.

Jatko-osana, ja toki myös pelinä, Borderlands 2 on onnistunut erinomaisesti. Kaikki, mikä ensimmäisessä osassa oli hyvää, on kakkosessa mahtavaa. Uudelleenpelauspotentiaalia tällä pelillä ei juurikaan ole - ehkä kavereiden kanssa kaljapäissään pelaamista lukuunottamatta, mutta who cares. Enjoy it while it lasts!

Viihdemättöä - The Darkness II

Tylsä maanantai-ilta piristyi kummasti muutaman tunnin Darkness-session myötä.

Oi voi, Oblivion

Köyhän miehen Skyrim?

Mass Effectin lumoissa

Jostain vielä tuntemattomasta syystä BioWaren Mass Effect 2 oli jäänyt minulta kokonaan pelaamatta. Se oli selvinnyt avaamattomana kahdesta muutosta, ja löysin sen eilen ihan sattumalta kun aloin purkaa cd-levyjä muuttolaatikosta omille paikoilleen. Mass Effect-sarjan ensimmäistä osaa muistan joskus muinoin ehkä pelanneeni. Ei ilmeisesti tehnyt kovin suurta vaikutusta, kun en siitä juuri mitään muista. Kolmosta en ole vielä hankkinut. Saattaapa kyllä olla, että se kiilaa pian hankittavien pelien listan kärkipaikoille - niin nautittavia hetkiä olen kakkososan kanssa viettänyt.

Pelin juoni on sinänsä varsin yksinkertainen, mutta toteutus niin loistava, että pelaamisesta muodostuu intensiivinen kokemus, joka pitää otteessaan vielä tunteja sen jälkeen kun konsolin virtavalo on sammunut (tänäänkin mietiskelin bussissa istuskellessani, miten saisin Jackin ja Mirandan väliset ristiriidat ratkaistua järkevällä tavalla..).

Pelaaja on Shepard, jonka pitää rekrytä itselleen miehistö ja pelastaa ihmiskunta pahoilta Reapereilta. Jokainen miehistön jäsen on noudettava tai etsittävä jostain päin Milky Wayta, ja saadakseen tyypin liittymään miehistöön, on ensin yleensä tuhottava joukko erilaisia vihollisia. Jokaiselle miehistön jäsenelle ilmaantuu myös jossain vaiheessa jokin ongelma, joka Shepardin tulisi ratkaista voittaakseen miehistönsä luottamuksen puolelleen, saadakseen jenginsä jäsenet lojaaleiksi. Yksinkertainen runko, joka on päällystetty laatudraamalla, vainoharhoilla, ristiriidoilla, scifi-meinigillä, avaruusmaisemilla ja kauniilla musiikilla.

Erityisesti kiitosta ansaitsee dialogi ja ääninäyttely. Harvoin peleissä puhe soljuu yhtä luonnollisen oloisesti kun tässä. Varsinkin, kun oman puheenpartensa pääsee usein valitsemaan jo ennen AIn/NPCn puheen loppua, keskustelu on viiveetön ja tuntuu ihan - no, oikealta keskustelulta. Ihan loistavaa on myös mustavalkoisen hyvä vastaan paha-asettelun puuttuminen. Kuten oikeassakin elämässä, ihmisten tekemät ratkaisut ovat harvoin sataprosenttisen hyviä tai pahoja, ja näitä moraalin eri harmaan sävyjä on käytetty pelissä ja Shepardin valinnoissa hienosti.

Visuaalisesti peli on varsin vaikuttava erilaisine planeetta- ja alusympäristöineen. Myös hahmojen ulkonäössä on mielestäni onnistuttu loistavasti. Varsinkin juonta kuljettavat elokuvalliset kohtaukset saavat välillä unohtamaan, että kyseessä on konsolipeli eikä elokuva. Myös muut pelin hahmot, siis Shepardin lisäksi, on kirjoitettu omiksi, uskottaviksi persoonikseen, ja ääninäyttelijöitä (Mukana mm. Seth Green, Martin Sheen, Carrie-Anne Moss) on vaikea olla ylistämättä.

Jos ruotisin peliä +/- -asteikolla, plussapalstasta tulisi hyyyyyyvin pitkä. Niinpä tyydyn toteamaan, että plussaa tulee oikeastaan ihan kaikesta. Miinusta ehkä pikkupikku epäloogisuuksista (kassakaappeihin voi huoletta murtautua ihan keskellä päivää, väkijoukon keskellä) ja ihan lievästä puuduttavuudesta (kolmannellakymmenellä kerralla hakkerointipelit eivät ole enää ihan niin kivoja ja miehistön haku- ja lojaalisuustehtävät ovat aika samanlaisia). Miinukset tosin ovat lähinnä sellaista atomin sadasosan kokoluokkaa, joilla ei ole juuri minkäänlaista vaikutusta omaan pelikokemukseeni. Joka on siis ollut aivan omaa luokkaansa.