Pariisi on muuten yksi mun ei-mieluisimmista kaupungeista. Jännä juttu, koska populaarikulttuurissa se näyttäytyy aina niin viehättävänä, mielenkiintoisena ja puoleensavetävänä. Ja sitten matkustan sinne viidettä kertaa - ja totean jälleen, että olisi kuitenkin kannattanut mennä Lontooseen tai Berliiniin. Tai Barcelonaan tai Edinburghiin. Tai Istanbuliin tai Prahaan. Tai Madridiin tai Kööpenhaminaan. Tai hemmetti Brysseliin tai Las Palmasiin, viihdyn niissäkin paremmin kuin Pariisissa.
No, muutama päivä sitten läpipelaamani Contrast sattuu sijoittumaan Pariisiin, ja alkoi taas tehdä mieli matkustaa sinne - niin hienosti kaupunkia ja sen hämäriä kujia on kyseisessä pelissä kuvattu. Unenomainen ja surrealistinen Pariisi onkin sen varsinaisten päähenkilöiden Dawnin ja Didin ohella ehdottomasti pelin kolmas päähenkilö. Peli sijoittuu ajallisesti johonkin 1920-luvun hujakoille, ja se sisältää jazzia, gangstereita, illusionisteja ja salaisia laboratorioita. Film Noirista on haettu vaikutteita, ja visuaalisesti ja tunnelmaltaan pelin toteutus on todella onnistunut.
Päähenkilöinä toimivat pikkutyttö Didi ja tämän ystävä, vaudeville-mimmi Dawn, jota kukaan muu kuin Didi ei näe. Pelaaja ottaa haltuunsa Dawnin, joskin Didi on mukana koko pelin ajan kertomassa minne seuraavaksi mennään ja mitä seuraavaksi tehdään. Periaatteessa Dawnin tehtävä onkin lähinnä totella Didin käskyjä ja selvitellä tämän pulmia, mutta sitä vartenhan näkymättömät ystävät ovat olemassa.. right? Didin äiti Kat on jazz-laulaja, jonka taloudenpito tuntuu olevan vähän niin ja näin. Äiti kun laulelee yöt ja hämäräbisneksiin sotkeutunut isä Johnny on ties missä, alkaa Didi Dawnin avustuksella selvitellä asioita ja perhesuhteitaan. Matka vie halki öisen kaupungin aina Didin makuuhuoneesta muun muassa huvipuistoon, majakkaan, elokuvateatteriin ja hämyisiin kuppiloihin ja salaiseen laboratorioon. Mukana pyörii myös pari ilkeää gangsteria sekä mystinen illusionisti Vincenzo. Draamaa ja yllätyksiä on luvassa as the plot thickens.
Peli yhdistelee 2D- ja 3D-pelimekaniikkaa, ja sitä onkin kuvailtu 2,5D-peliksi, mikä kuvaakin liikkumista aika hyvin. Dawn pystyy nimittäin muuttumaan varjoksi valaistua taustaa vasten, mikä auttaa pääsemään paikkoihin, johon ei muuten olisi asiaa. Tällöin liikkuminen muuttuu 2D:ksi, ja Dawnin on tietenkin pysyteltävä valaistua taustaa vasten, sillä pimeässä ei ole varjoja. Varjona olemista ja normaaliliikkumista joutuukin pelin edetessä yhdistelemään päästäkseen etenemään. Periaatteessa Contrastin tarjoama ongelmanratkaisu ei ole kovinkaan haastavaa, muutoin kun takkuilevan ohjattavuuden ja ikävien bugien kannalta. Idea 2- ja 3D-liikkumisen yhdistelystä on loistava, ja toimiikin, kunnes eteen tulee nopeatempoisempaa liikkumista ja hyppimistä vaativia kohtia. Oli muutaman kerran pelin kesken jättäminen aika lähellä, kun noin tuhannennen kerran joutui aloittamaan jonkun kohdan alusta siksi, että Dawn ei totellut hyppykäskyä. Vielä raastavampaa oli neitokaisen jumittuminen pelimaailman rakenteisiin, jolloin joutui pahimmillaan aloittamaan edellisestä tallennuksesta.
Pakkomielteisille keräilijöille on ripoteltu pelin tarinaa syventäviä valokuvia, lakipapereita, julisteita yms, joista selviää aika yllättäviäkin asioita pelin hahmoista sekä näiden menneisyydestä. Esimerkiksi Dawnin näkymättömyyttä muulle maailmalle ei missään vaiheessa peliä selitetä mitenkään, kunnes parin keräilyesineen löytäminen sytyttää hehkulampun päässä ja yhdistää juonenpalaset toisiinsa. Esineiden lisäksi maailmasta löytyy luminarie-valopalloja, joita tarvitaan muun muassa koneiden käynnistämiseen.
Kaikkiaan Contrast oli kuitenkin enimmäkseen positiivinen pelikokemus. Sen surrealistinen, öinen tunnelma on vertaansa vailla ja juontakin kohtaan riitti mielenkiintoa. Myös pelin musiikki ansaitsee ison erityismaininnan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti