Tässä paras tekosyy postausviiveelle ikinä: LIIKAA PELATTAVAA!
Suomeen palaamisen jälkeen oon pelannut läpi Bioshock: Infiniten, paljon WSOP:ta, vajaa puolet Far Cry 3:sta ja aloitellut Fallout New Vegasin Ultimate Editionia. Ja käyn myös joskus töissä ja yritän opiskellakin. Ja pakkohan sitä on joskus juopotellakin. Kiirettä on siis pitänyt.
Bioshock oli nätti kuin nappi ja lunasti, jopa ylitti sille asettamiani odotuksia, mutta jotain jäi ehkä puuttumaan. Pelin loppu koitti (ainakin meikäläiselle) ihan liian äkkiä, vaikka pelaankin tosi hitaasti. Toisaalta peli tapahtumineen pyörii päässäni melkin päivittäin vieläkin, joten kyllä se vaikutuksen teki! Jatkan ehkä tästä aiheesta paremmalla ajalla, kun saan ajatuksiani hieman selkeytettyä.
WSOP:ta nakutan, kun olen liian väsynyt (tai kännissä) pelaamaan mitään muuta. Lähinnä siis makaan sohvalla ohjain kädessä ja yritän kohdistaa katsettani käsillä oleviin kortteihin. Peliin on myös helppo hypähtää hetkeksi, jos on vaikka tunti aikaa ennen kouluun menoa. Mun on vaikea aloittaa "kunnon" pelaamista, jos pelaamiseen käytettävissä oleva aika on kovin rajallinen. Tähänkin tarkoitukseen WSOP sopii mainiosti. Harmillisen usein tosin koko tunti saattaa kulua aulassa seisomiseen ja peliseuran odotteluun. Hieman myös v*tuttaa lentää ulos turnauspöydästä serveriyhteyden katkettua - kerta toisensa jälkeen.
Far Cry 3 taas on alkanut toistaa itseään ihan urakalla. Ensin olin ihan pää pyörällä ihastuksesta; pelissä tuntui olevan ihan valtavasti tekemistä ja helkkaristi lääniä. Aika äkkiä kyllä kävi selväksi, että jo muutamassa pelitunnissa voi kokea kaiken, mitä pelillä on tarjota. Radiomastoihin kiipeilyä, ajoneuvoilla kaahailua ja outpostien vapauttamista. Aina välillä tarina nytkähtää hieman eteenpäin. Ehkä myös pelityylini on ongelma. Kuten sanottu, olen hidas ja tarpeettomankin perusteellinen pelaaja. Kaikki chestit on lootattava, kaikki reliikit löydettävä ja kaikki pienet sivutehtävät suoritettava. Ja pelejä en jätä kesken. Näillä siis mennään.
Fallout New Vegas Ultimate Edition on mun ja velipojan ikuisuusprojekti. Kumpikin pääsee vuorollaan pelaamaan ("kuolemasta ja questista vaihtuu") toisen kommentoidessa ("varo!, ammu!, vaihda asetta!, ota stimpakki!, avaa VATS!, juokse!, EIIII!, pelle!, idiootti! tänne se ohjain!, muahahaa!"). Pieniä erimielisyyksiäkin on seurannut, lähinnä johtuen meidän hyyyyyvin erilaisista pelityyleistä. Velikulta saapuu paikalle aseet laulaen ja granaatit lentäen, kun mä hiiviskelen varjoissa sniper rifleni kanssa. Perkit ja level up -pisteet jaetaan tietysti tasan, ja meidän pelaama hahmo onkin aika skitsofreeninen tapaus. Ulkonäkökin on päätetty tasan puoliksi ("sä saat valita nenän, mä silmät..") ja sukupuoli päätettiin KPS:llä - poika tuli. Itserakkaus kun kuuluu sekä itseni että veljeni parhaimpiin puoliin, kumpikin pyrki tietenkin tekemään hahmosta itsensä näköisen. Ja hahmo onkin mitä kaunein yhdistelmä meidän molempien parhaita puolia. Oh, family.
Hyvää siis kuuluu. Toivottavasti sateet jatkuu. Mä pidän sateesta ja syksystä, ja sade on loistava syy viettää koko päivä sisällä pelaten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti