Mass Effectin lumoissa

Jostain vielä tuntemattomasta syystä BioWaren Mass Effect 2 oli jäänyt minulta kokonaan pelaamatta. Se oli selvinnyt avaamattomana kahdesta muutosta, ja löysin sen eilen ihan sattumalta kun aloin purkaa cd-levyjä muuttolaatikosta omille paikoilleen. Mass Effect-sarjan ensimmäistä osaa muistan joskus muinoin ehkä pelanneeni. Ei ilmeisesti tehnyt kovin suurta vaikutusta, kun en siitä juuri mitään muista. Kolmosta en ole vielä hankkinut. Saattaapa kyllä olla, että se kiilaa pian hankittavien pelien listan kärkipaikoille - niin nautittavia hetkiä olen kakkososan kanssa viettänyt.

Pelin juoni on sinänsä varsin yksinkertainen, mutta toteutus niin loistava, että pelaamisesta muodostuu intensiivinen kokemus, joka pitää otteessaan vielä tunteja sen jälkeen kun konsolin virtavalo on sammunut (tänäänkin mietiskelin bussissa istuskellessani, miten saisin Jackin ja Mirandan väliset ristiriidat ratkaistua järkevällä tavalla..).

Pelaaja on Shepard, jonka pitää rekrytä itselleen miehistö ja pelastaa ihmiskunta pahoilta Reapereilta. Jokainen miehistön jäsen on noudettava tai etsittävä jostain päin Milky Wayta, ja saadakseen tyypin liittymään miehistöön, on ensin yleensä tuhottava joukko erilaisia vihollisia. Jokaiselle miehistön jäsenelle ilmaantuu myös jossain vaiheessa jokin ongelma, joka Shepardin tulisi ratkaista voittaakseen miehistönsä luottamuksen puolelleen, saadakseen jenginsä jäsenet lojaaleiksi. Yksinkertainen runko, joka on päällystetty laatudraamalla, vainoharhoilla, ristiriidoilla, scifi-meinigillä, avaruusmaisemilla ja kauniilla musiikilla.

Erityisesti kiitosta ansaitsee dialogi ja ääninäyttely. Harvoin peleissä puhe soljuu yhtä luonnollisen oloisesti kun tässä. Varsinkin, kun oman puheenpartensa pääsee usein valitsemaan jo ennen AIn/NPCn puheen loppua, keskustelu on viiveetön ja tuntuu ihan - no, oikealta keskustelulta. Ihan loistavaa on myös mustavalkoisen hyvä vastaan paha-asettelun puuttuminen. Kuten oikeassakin elämässä, ihmisten tekemät ratkaisut ovat harvoin sataprosenttisen hyviä tai pahoja, ja näitä moraalin eri harmaan sävyjä on käytetty pelissä ja Shepardin valinnoissa hienosti.

Visuaalisesti peli on varsin vaikuttava erilaisine planeetta- ja alusympäristöineen. Myös hahmojen ulkonäössä on mielestäni onnistuttu loistavasti. Varsinkin juonta kuljettavat elokuvalliset kohtaukset saavat välillä unohtamaan, että kyseessä on konsolipeli eikä elokuva. Myös muut pelin hahmot, siis Shepardin lisäksi, on kirjoitettu omiksi, uskottaviksi persoonikseen, ja ääninäyttelijöitä (Mukana mm. Seth Green, Martin Sheen, Carrie-Anne Moss) on vaikea olla ylistämättä.

Jos ruotisin peliä +/- -asteikolla, plussapalstasta tulisi hyyyyyyvin pitkä. Niinpä tyydyn toteamaan, että plussaa tulee oikeastaan ihan kaikesta. Miinusta ehkä pikkupikku epäloogisuuksista (kassakaappeihin voi huoletta murtautua ihan keskellä päivää, väkijoukon keskellä) ja ihan lievästä puuduttavuudesta (kolmannellakymmenellä kerralla hakkerointipelit eivät ole enää ihan niin kivoja ja miehistön haku- ja lojaalisuustehtävät ovat aika samanlaisia). Miinukset tosin ovat lähinnä sellaista atomin sadasosan kokoluokkaa, joilla ei ole juuri minkäänlaista vaikutusta omaan pelikokemukseeni. Joka on siis ollut aivan omaa luokkaansa.