Mass Effect 3 osa I

[sisältää paljon spoilereita]

Mass Effect-saaga jatkuu. Maahan on hyökätty.

Eletään noin puoli vuotta kakkososan tapahtumien jälkeistä aikaa.

Shepard on päässyt Cerberuksen kanssa työskentelyä seuranneesta kotiarestistaan, koska Universumin tulevaisuus on jälleen vaakalaudalla. Tällä kertaa pahat Reaperit tekevät tuhojaan Maa-planeetalla ja salaperäinen Cerberus-jehu Illusive Man (loistava Martin Sheen) laittaa jatkuvasti kapuloita Shepardin ja Alliancen joukkojen rattaisiin. Shepardin tehtävänä on saada universumin itsepäiset ja hajanaiset kansakunnat Alliancen puolelle. Ja tässä onnistuakseen on tietysti suoriteltava kaikenlaisia tehtäviä, yleensä evakuointeja ja pelastushommia.

Olen ehtinyt pelata nyt vajaat parikymmentä tuntia (note: olen tosi hidas ja lähes pakkomielteisen perusteellinen nurkkiennuohoamistyyliä suosiva pelaaja). Tähän mennessä kolmososa on ollut paljon kakkosta synkempi.

Todella ilahduttavaa on ollut kakkososasta tuttujen hahmojen löytäminen myös kolmosesta. Tosin tähän mennessä jälleennäkemiset eivät ole olleet kovin ruusuisia. Thanen vakava sairaus on vienyt miehen voimat, Mordin uhraa itsensä Kroganien vuoksi ja Mirandan sisko on jälleen kateissa. Yksi pelin tähän mennessä sydäntäsärkevimpiä kohtia oli Mordinin ratkaisu Kroganien genophagen parantamiseksi (en itke peleissä, en). On pelissä valoisammatkin hetkensä - itseäni viehätti erityisesti Jokerin ja uuden ruumiin itselleen hankkineen EDIn orastava suhde. Jotenkin päälimmäisenä mielikuvana on kuitenkin edelleen, että kakkosessa oli paljon enemmän huumoria kun taas kolmosen tunnelma on pahaenteinen ja synkeä.

Ylimääräistä painetta takaraivoon aiheuttaa myös ahdistava tieto siitä, että Maassa kuolee jatkuvasti porukkaa Shepardin suorittaessa turhia sivutehtäviä. Tämä valkeni itselleni hyvinkin julmalla tavalla - olin viettänyt melko pitkän aikaa ravaten ympäri Citadelia suorittamassa jotain täysin mitättömiä pikkutehtäviä, ja palatessani Normandylle yksi aiemmin saamistani evakuointitehtävistä oli epäonnistunut, koska en mennyt paikalle ajoissa. Nyyh. Kannattaa siis tosissaan miettiä ja priorisoida missä järjestyksessä tehtäviä alkaa suoritella. Tehtäviä on muuten paljon ja niitä tulee jatkuvasti lisää, mikä myös on iso ero kakkoseen verrattuna. Kakkosessa minulla taisi olla enimmillään viisi tehtävää auki samanaikaisesti, kun taas kolmosessa niitä on tällä hetkellä varmaan lähemmäs parikymmentä (joista ainakin viisi on niitä Citadel-hönöilyjä).

Pientä päänvaivaa on aiheutunut myös pelin vaikeustasosta. En todellakaan ole pelaaja, jonka on pakonomaisesti pelattava vaikeimmalla mahdollisella tasolla. Ensinnäkään, en ole missään määrin loistava pelaaja, ja toisekseen, en saa mitään kiksejä siitä, että jonkun keskivaiheen bossin päihittämiseen tarvitaan sata yritystä. Pelattavuus on mielestäni parhaimmillaan, kun peli ja sen tarina soljuvat eteenpäin ja tarjoavat tarpeeksi haasteita. Mass Effect 3:a pelatessani olen kuitenkin joutunut hinaamaan vaikeustasoa ylemmäs, koska taistelut olivat jopa minulle ihan liian iisejä pahisten lähinnä seisoskellessa paikoillaan ja odotellessa tulevansa ammutuiksi.

...siinäpä ensi mietteitä. Jatkan kun olen pelannut enemmän.