Pages

5.11.2014

C-C-C-COD!

Sain käsiini Call of Duty:Advanced Warfaren, jonka multiplayeria olin päässyt hakkaamaan jo viikonloppuna. Mietin, että pelaan sitä "sitten joskus ", mutta koska Halo ja Sunset Overdrive vielä latautuivat, ja jotain piti päästä pelaamaan, starttasin pelin yksinpelikampanjan. Aikaisemmista Codeista olen pelannut ainoastaan Ghostsia ja Black Ops 2:ta, ja niistäkin vain moninpeliä, joten sarjan muista yksinpelikampanjoista en osaa sanoa mitään. AW:sta nyt sen verran, että VOI JUMALAUDE SE ON HIENO! Tuontasoista silmänamua en ole nähnyt misään pelissä. Koskaan. Ikinä. Ja Kevin Spacey aka Jonathan Irons Alpha-yhtiöstä.. joka näyttää ihan Kevin Spaceylta ja puhuu ja liikkuu kuin Kevin Spacey! Välillä on ihan tosissaan vaikea hahmottaa, että onhan kyseessä nyt "vain" peli, eikä elokuva. Eikä tämä suinkaan koske pelkästään cut-scenejä. Esimerkiksi Kreikan Santorinille sijoittuvan mission maisemiin on onnistuttu vangitsemaan kyseisen kaupungin sielu aina pikkukujien halkeilleista seinistä parvekkeiden kukkaistutuksiin ja tavernoiden pöytiin. Tarjolla on niin upeaa katsottavaa, että silmiin sattuu.

Tarinallisesti kampanja nyt on vähän niin ja näin: on loukkaantunutta, toverinsa menettänyttä sotilasta, superia taisteluteknologiaa, megapahista, salaliittoa ja petoksia. Peli kuljettaa juonta eteenpäin missiosta toiseen tapahtumien taustoja ja nykytilaa syventävien cut-scenejen avulla, mutta eipä siinä (Kevin Spaceyn lisäksi) juuri mitään menettäisi, vaikka skippaisi ne kaikki ja siirtyisi suoraan missiosta seuraavaan. Ilmeisesti peliin on yritetty tuoda vähän vaihtelua räiskinnän rinnalle ymppäämällä mukaan jos jonkinlaista puuhastelua, kuten tankilla ajoa, liikkuvien ajoneuvojen välillä hyppelyä, dronen ohjaamista, veneellä kaahausta yms. Ainakin itselläni alkoi melko pian mennä hermo näihin – halusin päästä ampumaan! Myös quick time eventejä löytyi allekirjoittaneen makuun ihan liikaa. Sotilastaan voi upgreidata pisteillä, joita ansaitaan suorittamalla erilaisia tappohaasteita sekä keräämällä tiedustelutietoa vihollisalueilta.

Kaiken kaikkiaan Advanced Warfare jätti suuhun hyvin kaksijakoisen maun. Graafinen puoli on aivan valtavan loistokas, mutta kampanjan ohuen ohut juoni ja hahmot eivät ole linjassa pelin graafisen ilotulituksen kanssa. No, kaikkea ei voi saada, mutta valitettavasti pelkkä Kevin Spaceyn läsnäolo ei tällä kertaa riittänyt seivaamaan haurasta juonta. Kirjoittelen moninpelistä lisää, kun ehdin sitä hakata enemmän. Over and out.

1 kommentti:

  1. Sehän se on näiden nyky CoD pelien kirous. Graafisesti ovat ihan nättejä pelejä, mutta juoneltaan B-luokan leffa käsistä mukailevia. Itsekkin varmaan tahkoan pelin läpi ja sen jälkeen se sitten unohtuukin. CoDin MP:sta odotan vain sitä zombi systeemiä. Perus multiplayer otteluita en ole aikoihin jaksanut pelata CoD peleissä, en niiden 2 ensimmäisen jälkeen muistaakseni olekkaan pelannut.

    VastaaPoista